keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Piha.


Kolme vuotta ollaan kohta jo asuttu omassa kodissa.
Muistaakseni joskus mietittiin että ehkä saataisiin säästettyä rahaa ja sitten tehtäisiin piha.
No, fakta 1. 
Mä opiskelen.
Joten mitään ei säästetä vaan marssitaan pankkiin kuvitteellinen lakki kauniisti kädessä ja pyydetään lisää lainaa.
Se on fakta nro 2.
Lainarahalla saa tehtyä pihaa. 


Aivan käsittämättömän taitavan ihmisen (tai oikeammin kaksi) me tänne sitten saimmekin!
Kolmisen päivää ja piha oli kuin uusi.
Käsittämätön visio.
Piha muokattiin ja mullattiin.
Iso juttu oli myös Ellan leikkimökin siirto.
Piha avartu ja oli todella kuin uusi.
Uusi piha.
Pitkän odotuksen jälkeen.
VIHDOIN saan ne jo vanhassa kodissa haaveilemani omenapuut maahan.
Turha sanoa, ei ne enää ehdi tuottamaan yhtäkään omenaa ennenkuin lasten ihan se varhainen lapsuus on, se juna meni jo, mutta jos nyt ennen keskimmäisen teini-ikää...
No, saas nähdä senkin kanssa.


Vaikka talon sisätiloissa ei suurempia ongelmia ollut, ideat, värit tuli lähes itsestään, mä olen käsittämättömän kädetön ulkotiloissa.
Vihersisustus ja viherrakentaminen ei vaan luonaa.
Aivot on tyhjää blancoa siinä kohtaa kun pitäis miettiä mitä haluaa istuttaa tai minne.
Ratkaisu, että laitetaan nurmea ja ne puut, siinäpä se.
Viheriö on siinä sitte sisustettu.
Kait sitä sitte voi muokata vuosien varrella.
Mutta tässä kohtaa piti niiden puidenkin kohdalla tuumata, että tähänkö ne isketään?
Koska niitä ei sitte enää siirretä.
Ja tää järjestys niille miellyttää silmää.
Mitään muutakaan visiota ei todella tullut, joten tällä mennään.
Ja toivotaan, että oikeeseen paikkaan laitettiin.
Visio siitä, että niitä on parillinen määrä ja että ne tulee suoraan riviin, eikä siksakkiin kuten ehdotettiin, siinäpä se.
Hope for the best.


Ja hopesta tuli mieleen, pienimmän pojan kitarisaleikkaus.
SeKIN on ohi ja paraneminen hyvällä mallilla.
Arki menee niin lujaa ja jyrää sadalla miljoonalla asialla, ettei oikeesti pysy päivittäin perässä.
Väsy. On.
Toivottavasti se väistyy.
Sillä jotenkin nyt väsyttää ja paljon.















Leikkimökki lähti tästä kohtaa ja puut tuli tilalle.





Ps. Kiitos naapurille tiilistä!!
Ilman niitä näistä ei olis tullu ollenkaan näin nättejä =)


Leikkimökin uusi paikka aivan talon vieressä päädyssä.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Arjen alla.


Niin se Arki alko.
Ja opiskelu.
Ja päiväkoti.
Ja tietenki poikien koulut.
Arki.

5.30 soi herätyskello.
Aamuseittemältä alkaa pyöräily, jotta ehdin koululle hyvissä ajoin.
Aika intensiivistä.
Ja niin tärkeää kaikki samalla.

Viideks olen jo kotona. 
Onneks pääsin ruotsin tasokokeesta läpi, muutoin päivä eilenki olis kestäny seittemään.
Opintovapaa on ihan ehdoton.
Päivät on niin pitkiä ja energiani menee nyt kaikki niihin.
Tuntuu, ettei kotiin jää enää mitään annettavaa.

Kesä alkaa olla muisto.
Pakko kaivaa sormikkaat ja pipo.
Näpit jäätyy matkalla.
On jo niin kylmä aamusin.

Vaikka todellisuus ja arki vie paljon, on takaraivossa silti edelleen kiitollisuus.
Moni on sanonut, miten paljon sosionomin opiskelut kiinnostavat. 
Toivon todella, että yritätte.
Koulutukseen ei ole helpointa päästä, mutta yrittää kannattaa aina.
Tämä antaa jo opiskellessa niin paljon!
Saati sitten työnä.
Opiskelu SAMKin alla on ihan parhainta, mitä tiedän.

Arki on vaan kovaa.
Neljän lapsen, äitiyden, naiseuden, vaimouden, kaikkien niiden yhdistäminen ei ole joka päivä helppoa.
Mutta yrittää kannattaa.
Aina.


















Arjen Sankarit.