Askel.

Sisustusjuttuja ja omakuvia.

Ravintoa ja urheilua.

En tiedä mihin suuntaan bloggailuni tai blogini on menossa,

mutta tärkeintä on se mitä sillä hetkellä tunnen, mistä tahdon kirjoittaa.

Yhtenä päivänä on kukkaa.

Toisena kroppaa.

Ja sitten on taas kuvissa valkoinen soffa ja pöytä.

Blogini taitaa enemmän olla päiväkirja.

Julkinen sellainen, mutta sen tiedän.

Ja hyvä niin.

Äärettömän tärkeä kanava.

Minulle.

Ihan huimasti kuulen nyt ympärilläni terveydestä.

Niin lasten kuin aikuistenkin terveydestä.

TOSI huolestuttavaa.

Ja todella tärkeätä.

Jonkin sortin ikäkriisin pääsi yllättämään minut oikeasti ihan varkain.

Ihan puun takaa.

Senkin takia en ymmärrä kipuiluani sillä oman terveyteni ja samalla henkisen hyvinvointini panostaminen alkoi jo kuitenkin vuonna 2011, tammikuussa.

Eli niin hyvällä mallilla että tätä on kaksi vuotta ja ylikin jo tahkottu.

NIIN paljon opittu matkan ja vuosien varrella.

Joten siksi kun olin jo kuitenkin aloittanut "uuden Elämän" niin en oikein ymmärrä tätä kriiseilyä.

Mutta en edes uskalla miettiä sitä mitä JOS en olisi tätä aloittanut jo kaksi vuotta sitten.

Millaiset ajatukset päässä sitten pyörisi?

Aika mustia, uskoisin...

Ja vieläkään terveys ei ole mallillaan.

On totta, että monesta vastoinkäymisestä on tähän mennessä selvitty, kuten rintasyöpäepäilystä.

Mutta vielä on montaa monessa.

Helppoa ei ole.

Ja sen kanssa on pakko vain elää.

Opetella elämään.

Ja mikä turhauttavinta, JOKA IKINEN PÄIVÄ.

Terveellistä alkavaa viikkoa.

Tee itsellesi palvelus ja työnnä vaikka lunta.

Tee palvelus terveydellesi.
Itsellesi.

Joka viikko kun nousen Satakunnan Keskussairaalan portaat ylös luen portaista saman tekstin.

JOKAISEN

ASKELEEN

OTAT 

ITSELLESI.

Enkä väitä muuta...