Kesänalku.

Kesäloma.

Vihdoin, vihdoin, vihdoin!!

Tirpalla & mulla jo.

Pojilla alkaa ansaitusti huomenna.

Miten voi olla, että talvi on ohi??

Ja vihdoin se kesäLOMA on täällä??

Tämä kesäloma tuntuu kyllä itelläkin NIIN ansaitulta.

En muista vauva-vuosien jälkeen näin rankkaa vuotta koskaan käyneenikään läpi.

Tavallaan tämä oli kyllä vieläkin rankempaa.

Mutta siinä se nyt sitten on.

37-vuotiaana, neljän lapsen työssäkäyvänä äitinä, ensimmäinen

AMMATTIKORKEAKOULUVUOSI

takana.

Olen niin ylpeä.

Ihan itse itsestäni.

Oman itseni arvostus on noussut vieläkin ja enemmän.

Vaikkei itsetunnossani suuremmalti ollutkaan mikään vinossa, niin tämä kulunut vuosi on antanut ihan uskomatonta voimaa seisoa kahdella jalalla.

Ja mitä pidemmälle tässä opiskelussani pääsen, ihmeen vahvalta tuntuu koko ajan.

Jos kukaan ikinäkään miettii, uskaltaisiko sitä vaan 

HYPÄTÄ,

niin...

No.

Arvannette mitä minä sanon siihen vastaukseksi?

Hurjaa.

Ja ihan älyttömän hienoa.

Samalla tosi, tosi raskasta, mutta onhan tämä sitten, niiiiiiiin palkitsevaa.

Ehkä kaikkein hienointa on se, että vuonna 2016

18.12

(jos kaikki siis menee suunnitellusti ja jaksan tähdätä juuri tuohon päivämäärään enkä päiVÄÄKÄÄN sen yli, )

niin sinä päivänä minulla on vahva ammattinimike

SOSIONOMI

Mutta sitä ennen on päiviä.

On viikkoja.

Ja on vuosia.

Joten hetki kerrallaan, sillä päiväkin on liiaksi kerrallaan otettavaksi...

Kuviksi löysin viime kesäisiä terassikuvia.

Nyt terassilla on ruusunrönttejä ja vettä ja siitepölyä.

Ei ollenkaan niin kaunis näky kuin nämä viime kesäiset.

Gdansk. Part II

Matkaraportti jatkuu.

Valokuvia on vaikka kuinka..

Piti kerrankin räpsiä vain täsmäiskuilla, muutamilla.

Mutta eihän näin kauniissa kaupungissa voinut olla kävelemättä koko ajan linssi räiskyen.

Talojen arkkitehtuuri oli niin kaunista.

Samantyylisiä, kauniita, joka puolella.

Kirkkoja välissä ja taas kauniita taloja.

Juur mietin ystäväni kanssa, että pidennetty hotelliviikonloppu Suomessa saattaa tulla kalliimmaksi kuin ulkomaanreissu.

Lentoliput ei ihan hirveesti päätä huimannu.

Menomatka oli huikeat 29e...

Siis lentäen.

Ja kun syöminen ainakin tässä kaupungissa oli suht halpaa niin...

Monelle olen jo sanonut, että unelmista totta.

Sillä lentoliput ei ainakaan maata kaada.

Ai niin.

Mä olen ollut senvertta vanhanaikanen, että vielä viime syksynä mulla ei todellakaan ole ollu älypuhelinta.

Lumiani sain sitten juur ennen joulua.

Ja sillä nää mun kaikki kuvat on sitte siitä asti tullu.

Täytyy sanoa, että oli hieno lähteä reissuun vain pienellä, litteällä puhelimella, jolla saa hyvinkin kelpoja kuvia.

Muokkausohjelmalla saa rajattua ja lisättyä mitä haluaa.

Toimii, eikö?

Kauniimpi graffiti.

Yksinkertaisesti ihan hirvittävän hurmaavaa ...

Vaikka olen täysin kesäihminen, en voinut olla miettimättä miltä juuri tämä kaupunki näyttäis jouluna.

Kun kevyet, pienet lumihiutaleet leijailis ja ...

Marian kirkon edessä.

Marian kirkko.

Marian kirkossa.

Näköalaravintolasta.

Kaupunki alla.

Ravintolasalissa oli kaksi eri puolta.

Toiselta puolelta näkyi Gdanskin satama ja toiselta puolelta, sillä minne me pyysimme päästä, näkyi koko Gdanskin keskusta.

Jumalattomat näkymät.

16 kerros...

Olin saanut vinkin näköalaravintolan huikeasta pippuripihvistä.

Kiitos Elina!

Se oli just niin hyvää kun vaan voi.

Paras pippuripihvi, ikänä!

Jälkkäriksi Armas otti vaniljajäätelöä kirsikkakastikkeella ja minä omenapiirakkaa.

Ja ne oli juuri niin hyviä kuin miltä ne näyttääkin.

Oi nam.

Itselleni ostin 2 paitaa.

Tässä toinen.

Samoja liikkeitä kuin Suomessa.

Tällaista huivia olin hakenut ja se tarttui mukaani, ah niin persoonattomasti, Gdanskin Vero Modasta.

Mutta kaunis on =)

Viimeisenä iltana menimme italialaiseen pizzeriaan.

Se sijaitsi Gdanskin rantaravintola kadulla.

Voin suositella, sitäkin.

Arki on ja pyörii jo täysillä.

Juuri siitä hetkestä kun saatiin auto kotipihaan parkkeerattua.

Mutta onneksi on muistot ja valokuvat.

Needless to say, sydämestä jäi pala tähän kaupunkiin <3

Gdansk.

Puo-la.

Eikä mikään lankaan tai voimisteluun liittyvä.

Voi mikä maa...

Toki paljon tekee se seura, kenen kanssa matkustaa.

Armaan kanssa ollaan 16-vuotisen suhteemme aikana matkustettu nyt kolmesti.

Kerran ennen lapsia, silloin kun esikoinen oli jo pitkälti kasvamassa masussani

ja nyt viime vuonna (eli välissä oli 15 vuotta !!!) ensimmäisen kerran siis kahdestaan.

Viime vuonna matka suuntautui Pärnuun.

Tänä vuonna Armas valitsi Gdanskin.

Unelmieni kohde, joka vielä saa odottaa, on joskus tulevaisuudessa Pariisi.

Ennen matkaa olin niin innoissani, että hymy alkoi toisesta korvasta ja päättyi toiseen...

Ihan sama, vaikka olis vietetty päivät suomalaisessa mettässä.

Seura se on, joka kaiken tekee.

Huomasin, että jo alkumatkasta nauroin vedet silmissä.

Armaan kanssa on niin hyvä olla.

Kukaan toinen ei saa minua nauramaan niin.

Eikä rakastamaan.

On ihan hitokseen hyvä huomata, ettei 16-vuotta ole tehnyt mistään laimeaa.

Päinvastoin.

Kovinkin hyvilläni olin silti, ettei matkakohteenamme ollut se metsä..

Voi Gdansk!

Passia ei juurikaan ole tämä tyttö aikuisiällä tarvinnut...

Keskiaikainen.

Mikä arkitehtuuri!

Hotellimme parvekkeelta.

Tässä joimme aamukahvia ja ihmettelimme miten Suomessa on voinut sataa lunta. 

Gdanskin aamut alkoi kuumalla auringonpaisteella.

Neptunuksen lonkero osoittaa suoraan partsillemme.

Näkymä pihaan.

Tyyntä.

Juuri sitä, mitä loman pitää olla.

Ei kiirettä, ei stressiä.

Vain oloa.

Hetkiä toisen kanssa ja omien ajatusten.

Kauneimpia taloja, kaikkialla.

Punaviiniä.

Lämmin päivä ja terassi.

Parhain seura.

Niin.

Näkyyhän se.

Levollinen mieli.

Torilta.

Ihania kahviloita.

Edullista.

Jäätelöannokset esimerkiksi maksoivat noin 4e yhteensä.

 

Gdanskissa on mahdotonta olla törmäämättä kirkkoihin.

Kuvassa suurin eurooppalainen uskonnollinen tiilirakennelma, Marian kirkko.

Yhdellä katseella näki ainakin 3 kirkkoa.

Ihmeteltiin joka ikinen päivä sitä, miksi niitä piti olla vieri vieressä ?

Kuvassa enkeli kirkon sisältä.

Jos ikinä menette kaupunkiin, käykää edes tässä kirkossa.

Sen kirkon koko ja korkeus ja kaikki oli aivan huikaisevaa...

Toisena matkapäivänämme uskaltauduimme junaan.

Matka rantakaupunkiin Sopotiin kesti noin 15 minuuttia.

Taksilla matkamme olisi maksanut 60 slotia eli noin 15 euroa. Paikallisella junalla taasen matkustimme 3.80 slotilla eli noin 70 sentillä...

Sopot ja euroopan pisin puulaituri.

Huikea.

Ja huikea keli.

Ihan hitokseen tuuli.

Mutta oli se kaiken sen kylmyyden arvoista.

Laiturin päässä kävimme ravintola Meridianissa.

Tilasin Cosmopolitanin ja Armaani oluen sekä paikallisen vodkan.

Nautinnollisen matkan yksi parhaimmista hetkistä.

Matkailu avartaa, tunteitakin.

Öinen, kaunis Gdansk.

Sydänhän tänne jäi.

Ehkä joskus vielä nähdään.

Kotiin oli silti niin hyvä tulla.

Keskimmäinen pojista rutisti halaukseen ensimmäisenä.

Halaus kesti ja kesti, kunnes tajusin että pellavapääni itkee.

Niin kova ikävä.

Suuria tunteita, kaikinpuolin.