Lähestyvä joulu.
MITEN kesästä saati syksystä humpsahti aika niin, että ei tässä montaa päivää enää ole.
Ehkä se sitten vaan on niin, että aika kuluu kun on niin mukavaa.
Koulu itsessään on suunnattoman raskasta kaikkine miljoonine tehtävineen.
Mutta.
Opiskelukaverit.
En olisi ikinä voinut kuvitellakaan että niin ihania mimmejä onkaan.
Ikäero ei tunnu.
Ei missään.
Yritän välttää ikäni tuomaa kokemusta, mutta tyrkkään sitä aina sinne, missä sitä tarvitaan.
Olematta koko ajan se äiti-ihminen.
Mutta ei tästä iän tuomasta haittaakaan ole.
Päinvastoin.
Aamu käynnistyi nuorimman pojan korvapoliklinikka-ajalla.
Kitarisaleikkaushan siellä sitten häämöttää.
Ja äidille se on kova paikka.
Saattaa jo kohta kahdeksanvuotias leikkaussaliin ja pysyä samalla tyynenä ja rauhallisena.
Ja itkemättä.
Itken sitten kun näen hoitajan ottavan Emilin käteen kiinni ja ovet sulkeutuvat.
Itken vasta sitten ...
Tänään on ensimmäinen työpäivä.
Ensin on koulupäivä.
Nyt nähdään, paljonko yks neljän lapsen äiti jaksaa.
Testataan.
Ja hengitellään.
Iisisti vaan.
Ruuhkavuosia nää vaan on.
Niinpä ...
Joulu.
Jossain kuosissa jo.
Kauniissa sellaisessa!
Huraa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti