kEsÄ tuli, oho!

Se tuli nyt!

Se

K E S Ä .

Odotettiinkin.

Kaiken sen jäätävän pakkasen keskellä yritti muistella miltä se oikein mahtokaan tuntua, 

 kun ei ollu kenkiä jalassa ja jalan alla tuntu ruoho tai kuuma rantahiekka.

Mieli oli jo unohtanut miltä se tuntu.

Tuntu siltä ettei koskaan varmaan enää ulos voi mennä ilman untuvatoppatakkia.

Eikä sellasia toppakenkiä, joissa tarkenee miinus kolmessakymmenessä pakkasasteessa...

Eikä ilman pipoa, mielellään jotain missä on jotain karvaa ettei korvat ja pää ja posket ja nenä jäädy...

Ja nyt.

Nyt.

Yhtäkkiä!

MISSÄ on kaikki mun teepparit ja topit?

Mun kaikki kesämekot.

Kun alko viime syksynä ilma yhtäkkiä kylmenemään, kävi samalla lailla.

Paitti nurippäin.

Mulla ei ollu YHDEN YHTÄKÄÄN villatakkia eikä mitään pitkähihasta.

Oli pelkkää narutoppia ja ohutta kesämekkoa.

Ja taas mä mietein olinkohan koskaan edes omistanu yhtäkään vaatekappaletta jossa olis hihat, saati jotain minkä alkuliite on

villa, kuten esimerkiks

VILLAtakki

VILLAsukat

VILLAsitäjatätä.

Aamukymmeneltä oli varjossa 17.6 astetta.

LÄMMINTÄ hei....

Ei pakkasta.

Tosi outoa.

Mutta tää ei suinkaan oo mikään valitusvirsi.

Kunhan nyt ihmettelen kuka on hukannu mun kaikki K E S Ävaatteet.

Jokikisen.

Aika varma olen että kun löydän yhden, löydän loputkin.

Niin täysin ne kaikki sillon pakkasin yhteen läjään kun tuli talvi.

Ja nyt on kesä.

Kuin varkain.

h.o.w. nice!