Arki.

Niin tuli takaisin se arki.

Sitä ajatteli kesän alussa, että aikaa on vaikka kuinka ja paljon.

Mutta aika kuluu.

Kuten aina.

Ihan. Liian. Nopeasti.

Niin montaa ystävää jäi treffaamatta, vaikka ajatteli että aikaa on. 

Ruhtinaallisesti.

Muistuttelin itselleni pitkin kesää, että muista joka päivä ottaa rennosti.

Talvi ja varsinkin kevät oli ihan hullua myräkkää.

Sohvalle jäi peffankuva kun istuin tietokoneella aikatauluttamieni esseiden kanssa.

Niitä oli pakko kirjottaa aikataulun mukaan, jotta sai toisen ammattikorkeakouluvuoden kasaan ajallaan. 

Ei todellakaan ajoissa, mutta ajallaan.

Tohon mä oon muutenkin pyrkinyt viime vuodet elämässäni. 

Ei tarvitse olla ajoissa, kunhan on ajallaan.

Onpa tapahtunut joskus myös niin, että olen ollut puolikin tuntia ajoissa.

Ja se se vasta ihmeellistä onkin ollut.

On tullut tunne siitä, että olen ihan vääränä päivänä liikkeellä.

On ollut ihmeellistä vain odottaa.

Minä kun olen ollut paha myöhästelijä lähes aina.

Silloin kun lapset olivat ihan pieniä, niin olihan se...

Koulua, kerhoa, sitä sun tätä.

Ruokaa ajallaan, lääkettä, kaikkea.

Mutta siitäkin selvisin ja selvittiin.

En tiedä kunniallako, mutta ainakin tässä sitä ollaan.

Neljän lapsen äitinä.

Pystyssä.

Hyvinkin.

Sen verran voimaannuttava (pakko oli laittaa muotisana tähän väliin....) oli kesä kummiskin, että kohta tuntuu siltä, että mä oon valmis ottamaan kolmannen vuosiluokan vastaan.

Opinnäytetyön aihe on suurelti päätetty.

Mä luen jo oppareita siihen liittyen, tänään edessä on kaksi.

Ja mikä aihe!

Kaikki on jo tähän mennessä sanonut, että ihan hirveä aihe.

Ja mun mielestä se on niiiiiiiiiiiiiin mielenkiintonen ja ihana aihe!

Niin se vaan on.
Muistan ekalta vuosiluokalta kun jo heti koulun alussa joku opettajista sano, että joskus sen vaan tietää kun aihe tulee kohdalle. 

Se tuntuu juuri sellaselta aiheelta, josta opinnäytetyö on vaan pakko tehdä.

Ja mun kohdalla kävi näin.

Onneksi. 

Mä olsin muuten ollu ihan hukassa.

Jos aihe ei kiinnostais ni ei sitä kyllä kauaa jaksas edessään pyöritellä. 

Eikä siihen olis mielenkiintoa eikä kiinnostusta.

Syksyllä on odotettavissa aiheeseen liittyvä viikonloppuleiri, jota odotan innolla ja vähän kyllä jännitäenkin.

On se vaan kummiskin...

ARKI.

Joka päivä on uusi mahdollisuus.

Vaikka miten potkis vastaan, niin tulee uusi päivä.

Voimaa siihen!

Kesä.

Ihana kesä.

Lapset kasvaa.

Elämä vaan paranee.

Hetken notkahdukset jaksaa kun nostaa katseen ylös ja katsoo hetken ympärilleen.

On monta syytä olla hyvin kiitollinen.