sunnuntai 10. elokuuta 2014

Maanantain lähestyvä Arki.


Viimeistä viikonloppua viedään.
Maanantaina alkaa arki.
Se Arki.
Arjessa ei ole muuta hirmuista vikaa muuta kuin se, että se arki alkaa niin kamalan aikaisin.
Aikaiset nukkumaanmenot.
Aikaiset heräämiset.

Huolettomat kesäaamut, kesäpäivät, kesäillat on ohi.
Niin ne vaan on.
Ja tuleehan ne takasin, mutta sinne on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkä matka.
pitkä syksy ja pitkä talvi.

En vaan voi sille mitään, että mä rakastan kesää eniten.
Yritän aina nauttia syksystä.
Ilma on kirpee ja raikas.

Talvikin.
No.
Talvi on kylmä.

Mutta kesä.
Arkeen tulee muutokset.
Voi valvoa, voi nukkua taasen aamulla pitkään.
Eikä mikään mene sekaisin.
Ei tarvi kitistä eikä huutaa.
Kun ei ole kiire minnekään.

Sellainen on loma.
Ja nyt se on päättymässä.

Mutta millä tavoin.
Mikä ihanan ihana viikonloppu on tämä viimeinen ennen arjen alotusta.

Vielä yhdet festarit.
Lippistä, kenkää ja mustaa kynsilakkaa.

Vihdoin oi VIHDOIN on Sonata Arctica nähty.
Ja hyvin mä itteni tunnen.
Epäilinkin että itkisin.

Tänään leipoessani jäin haahuilemaan ikkunaan ja naurahdin melkein ääneen, että minä, joka tunnetusti harvoin itken, niin itken sitten joskus musiikista.
Tuumin, että se todella taitaa saada aikaan jotain niiiiiiiiiiiiiiiiin syvällistä että joku liikkuu.
Ainakin kyyneleet.

Ja tänään oli huima meripäivä.
Meillä ei ole koskaan sellaista ollut.
Vene, vesi ja mukavaa seuraa.
Aivan tajuttoman kivaa!
Ja lapset nautti niin.
Pääsivät kokemaan kaikkea hienoa.

Kaunein kiitos, ihana päivä!
Tämäkin.



Onkai.
Kynsilakkaan tullut sydämen mallinen kolo..


Parhainta on letityskaveri <3


Sisääneksynyt.
Sittemmin takaisin luontoon.


Kiireettömät auringonpaistekahvit.
Huoh..


Porispere.
Nyt se on koettu, ekaa kertaa!
Ja huomenna on vielä treffit Jennin kanssa.





Festareilla tennarit ja huoleton kesämekko.
Ja lippis.
En sano enempää.
Onhan se aika butch.


Matka saareen.
Jännää.


Keijutyttö.



Porisperevarpaat saarella.







Saariston lapset <3


Minä & Nooa.



What a day!

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kaunein kesä.


Mahtava kesä.
Ensin kitistiin kylmyyttä, nyt kitistään kuumuutta.
Tai minä en valita.
Päätin, etten valita.
Mä olen niin anti-talvinen ihminen, etten voi valittaa vaikka on lämmin.

Mä inhoan kylmyyttä.
 Lunta, loskaa, räntää, poikki naaman vihlovaa pistävää jäähuitaletta.
En valita.
Vaikka on lämmin.

Eipä silti. 
Mä muistan yhden ihanan (no sen tähänastisen elämäni ainoan) Kuusamon loman.
Olipa se kivaa.
Oikeesti oli kivaa.
Yllätti jopa mut.
Laskettelu OLI oikeesti niiiiiiiin hienoa!

Että en kai täysin oo anti-ihminen.
Allerginen talvelle.

Ei vaan se on ehkä se tunne, kun aamulla heräät kello kuus ja lämpömittari näyttää miinus lähes kolkyt.
Auto ei käynnisty.
Lapset on väsyneitä ja kitisee.
Itte olet väsynyt ja melkein kitiset.

Se on ehkä se, mikä mun fiilis on talvesta.
Ja että koko ajan ulkona on niin pirun kylmä.
Ja omaan kotiin eli omakotitaloon jo tottuneena lumihiutaleiden leijailu ei enää ole pelkästään ihanaa, vaan se tarkottaa sitä, että ihanjustkohtpia on pakko tarttua lumikolaan vielä kun lunta jaksaa kolata.
Sitten ko se lumi jäätyy ni sitte on jo myöhästä.

No mutta.
SE TALVESTA!

Nyt on kesä ja ON lämmin.
Ja tykkään.
Tykkään kyllä.
Eritoten juuri tällä hetkellä koko talon täyttää lasten pulina.
Ystävän tytöt tuli yökylään.
Toisen ystävän poika tulee kohta yökylään.
Ja vielä on aamusta asti viihtynyt päivävieras.

Ihan parasta.
Ainoana lapsena tää hetki ja kaikki tästä taaksepäin ja tästä eteenpäin oli vaan unelma.
Mutta nyt saa laittaa siskonpetiä.
Ja illan täyttämä supina ja aamun sipinä.

Rakkautta on, 
talo täynnä.
Ystävien lapsia.
Omien lapsien ystäviä.

Se, jos mikä, on rakkautta.















Kesän parhaimpia hetkiä ilman kiirettä.
Aamukahveja, huvipuistoreissu, pyöräretkipäivä, kukkasten ihailua.

Parhaimpia kiireettömiä hetkiä.
Säilöön talvea varten.
Arjen kireyteen, kun näitä hetkiä voi kaivata ja toivoa takaisin.