tiistai 9. huhtikuuta 2013

Siedätystä.





Kevät.

Ihan kaikessa ihanuudessaan kevät tuo tullessaan 
nenäsuihkeet
allergiatabletit
ynnämuut.

Siedätyshoitoa Sairaalassa on nyt takana kohta puoli vuotta.
Joka viikko, kaksi pistosta.
Kroppa on kovilla.
Melkein kaksi kuukautta oli jo pirteää mutta viimeisin Timotei-pistos pullerrutti käsivarren ja painoi silmäluomia ihan väkisin kiinni.

Siedätyshoito palkitsee ihan varmasti loputtuaan.
Loppuun vaan on vielä (ihansikana) matkaa.
Kaksi ja puoli VUOTTA.
Vielä.

Hoito on siis tunnetusti tehokasta ja hyvin tehtyä, huolella.
Siitä kertoo jo vuosien hoito.

Virkeys- ja vireystilan kanssa vaan on tekemistä.
Mutta oman kehon kuuntelu nousee koko ajan tärkeämmäksi muutenkin elämässä.
Joten tämä on erittäin hyvää harjoittelua.
Tuntee, koska jaksaa.
Ja eritoten, milloin ei jaksa.

Ja toki olotila ei tämän aikana ole normaali.
Joten itselleen anteeksi antaminen, henkisesti varsinkin, on kovin tärkeää.
Ellei tärkeintä.






Ja ihaninta on että kevät saa hymyn kasvoille.
Niiskuttelua varten on sitte lääkkeet ja nestuukit.

Tiistain aurinkoa!!



Ei kommentteja: