Luulin että on tiistai.
Olen elänyt kuten tiistaina eletään.
Muistin että ensin siedätyshoito.
Uimahalli pojilla.
Lenkki ihanuuden kanssa.
Kunnes toppasin ja tajusin että on jo keskiviikko.
En ala kertomaan taas sitä iänikuista juttua ja kyseenalaistamaan että mihin aika valuu.
Tiedän sen jo katsoessani peilistä sekä kalenterista.
Aika vaan valuu ;)
( ja miten eletään tiistaina. pitkälti kuten nyt sitten keskiviikkonakin.
mutta hommat on silti erilaiset. )
Eilinen ihana seura lenkillä ja sen jälkeen palautti mieleeni teenjuonnin.
Kahvi on hyvää ja varsinkin aamuisin täysin ehdotonta, mutta iltapäivän ja illan aikana tee on niin hyvää.
Viime päivät olen keittänyt Helmi-puuroa sekä syönyt mansikoita, mustikoita ja siemeniä.
Sekä palauttanut mieleeni miten usein sitä pitääkään syödä.
Äsh miten inhoan siedätyshoidon sekaantumista olotilaani.
Väsymys ja nälkä ei oo yhtään mun juttuja.
Ja välillä tuntuu ettei mitään mahda.
Onneksi aurinko antaa ihan hirveästi voimaa.
Puuttua siihen väsymykseen ja nälkään.
Eikä elämää jaksa elää niin että ajattelee että hoitoja on vielä kaksi ja puoli vuotta.
Päivä kerrallaan on hetki kerrallaan.
Ja hetki voi olla tunti tai vaan hetki.
Juur se nimenomainen ihana pieni hetki.
Ja se riittää.
"Take time and smell the roses..."
(tässä tapauksessa yhtä neilikkaa mut ei haitanne sanomaa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti