Mahtava kesä.
Ensin kitistiin kylmyyttä, nyt kitistään kuumuutta.
Tai minä en valita.
Päätin, etten valita.
Mä olen niin anti-talvinen ihminen, etten voi valittaa vaikka on lämmin.
Mä inhoan kylmyyttä.
Lunta, loskaa, räntää, poikki naaman vihlovaa pistävää jäähuitaletta.
En valita.
Vaikka on lämmin.
Eipä silti.
Mä muistan yhden ihanan (no sen tähänastisen elämäni ainoan) Kuusamon loman.
Olipa se kivaa.
Oikeesti oli kivaa.
Yllätti jopa mut.
Laskettelu OLI oikeesti niiiiiiiin hienoa!
Että en kai täysin oo anti-ihminen.
Allerginen talvelle.
Ei vaan se on ehkä se tunne, kun aamulla heräät kello kuus ja lämpömittari näyttää miinus lähes kolkyt.
Auto ei käynnisty.
Lapset on väsyneitä ja kitisee.
Itte olet väsynyt ja melkein kitiset.
Se on ehkä se, mikä mun fiilis on talvesta.
Ja että koko ajan ulkona on niin pirun kylmä.
Ja omaan kotiin eli omakotitaloon jo tottuneena lumihiutaleiden leijailu ei enää ole pelkästään ihanaa, vaan se tarkottaa sitä, että ihanjustkohtpia on pakko tarttua lumikolaan vielä kun lunta jaksaa kolata.
Sitten ko se lumi jäätyy ni sitte on jo myöhästä.
No mutta.
SE TALVESTA!
Nyt on kesä ja ON lämmin.
Ja tykkään.
Tykkään kyllä.
Eritoten juuri tällä hetkellä koko talon täyttää lasten pulina.
Ystävän tytöt tuli yökylään.
Toisen ystävän poika tulee kohta yökylään.
Ja vielä on aamusta asti viihtynyt päivävieras.
Ihan parasta.
Ainoana lapsena tää hetki ja kaikki tästä taaksepäin ja tästä eteenpäin oli vaan unelma.
Mutta nyt saa laittaa siskonpetiä.
Ja illan täyttämä supina ja aamun sipinä.
Rakkautta on,
talo täynnä.
Ystävien lapsia.
Omien lapsien ystäviä.
Se, jos mikä, on rakkautta.
Kesän parhaimpia hetkiä ilman kiirettä.
Aamukahveja, huvipuistoreissu, pyöräretkipäivä, kukkasten ihailua.
Parhaimpia kiireettömiä hetkiä.
Säilöön talvea varten.
Arjen kireyteen, kun näitä hetkiä voi kaivata ja toivoa takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti