Maanantain lähestyvä Arki.

Viimeistä viikonloppua viedään.

Maanantaina alkaa arki.

Se Arki.

Arjessa ei ole muuta hirmuista vikaa muuta kuin se, että se arki alkaa niin kamalan aikaisin.

Aikaiset nukkumaanmenot.

Aikaiset heräämiset.

Huolettomat kesäaamut, kesäpäivät, kesäillat on ohi.

Niin ne vaan on.

Ja tuleehan ne takasin, mutta sinne on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkä matka.

pitkä syksy ja pitkä talvi.

En vaan voi sille mitään, että mä rakastan kesää eniten.

Yritän aina nauttia syksystä.

Ilma on kirpee ja raikas.

Talvikin.

No.

Talvi on kylmä.

Mutta kesä.

Arkeen tulee muutokset.

Voi valvoa, voi nukkua taasen aamulla pitkään.

Eikä mikään mene sekaisin.

Ei tarvi kitistä eikä huutaa.

Kun ei ole kiire minnekään.

Sellainen on loma.

Ja nyt se on päättymässä.

Mutta millä tavoin.

Mikä ihanan ihana viikonloppu on tämä viimeinen ennen arjen alotusta.

Vielä yhdet festarit.

Lippistä, kenkää ja mustaa kynsilakkaa.

Vihdoin oi VIHDOIN on Sonata Arctica nähty.

Ja hyvin mä itteni tunnen.

Epäilinkin että itkisin.

Tänään leipoessani jäin haahuilemaan ikkunaan ja naurahdin melkein ääneen, että minä, joka tunnetusti harvoin itken, niin itken sitten joskus musiikista.

Tuumin, että se todella taitaa saada aikaan jotain niiiiiiiiiiiiiiiiin syvällistä että joku liikkuu.

Ainakin kyyneleet.

Ja tänään oli huima meripäivä.

Meillä ei ole koskaan sellaista ollut.

Vene, vesi ja mukavaa seuraa.

Aivan tajuttoman kivaa!

Ja lapset nautti niin.

Pääsivät kokemaan kaikkea hienoa.

Kaunein kiitos, ihana päivä!

Tämäkin.

Onkai.

Kynsilakkaan tullut sydämen mallinen kolo..

Parhainta on letityskaveri <3

Sisääneksynyt.

Sittemmin takaisin luontoon.

Kiireettömät auringonpaistekahvit.

Huoh..

Porispere.

Nyt se on koettu, ekaa kertaa!

Ja huomenna on vielä treffit Jennin kanssa.

Festareilla tennarit ja huoleton kesämekko.

Ja lippis.

En sano enempää.

Onhan se aika butch.

Matka saareen.

Jännää.

Keijutyttö.

Porisperevarpaat saarella.

Saariston lapset <3

Minä & Nooa.

What a day!

Kaunein kesä.

Mahtava kesä.

Ensin kitistiin kylmyyttä, nyt kitistään kuumuutta.

Tai minä en valita.

Päätin, etten valita.

Mä olen niin anti-talvinen ihminen, etten voi valittaa vaikka on lämmin.

Mä inhoan kylmyyttä.

 Lunta, loskaa, räntää, poikki naaman vihlovaa pistävää jäähuitaletta.

En valita.

Vaikka on lämmin.

Eipä silti. 

Mä muistan yhden ihanan (no sen tähänastisen elämäni ainoan) Kuusamon loman.

Olipa se kivaa.

Oikeesti oli kivaa.

Yllätti jopa mut.

Laskettelu OLI oikeesti niiiiiiiin hienoa!

Että en kai täysin oo anti-ihminen.

Allerginen talvelle.

Ei vaan se on ehkä se tunne, kun aamulla heräät kello kuus ja lämpömittari näyttää miinus lähes kolkyt.

Auto ei käynnisty.

Lapset on väsyneitä ja kitisee.

Itte olet väsynyt ja melkein kitiset.

Se on ehkä se, mikä mun fiilis on talvesta.

Ja että koko ajan ulkona on niin pirun kylmä.

Ja omaan kotiin eli omakotitaloon jo tottuneena lumihiutaleiden leijailu ei enää ole pelkästään ihanaa, vaan se tarkottaa sitä, että ihanjustkohtpia on pakko tarttua lumikolaan vielä kun lunta jaksaa kolata.

Sitten ko se lumi jäätyy ni sitte on jo myöhästä.

No mutta.

SE TALVESTA!

Nyt on kesä ja ON lämmin.

Ja tykkään.

Tykkään kyllä.

Eritoten juuri tällä hetkellä koko talon täyttää lasten pulina.

Ystävän tytöt tuli yökylään.

Toisen ystävän poika tulee kohta yökylään.

Ja vielä on aamusta asti viihtynyt päivävieras.

Ihan parasta.

Ainoana lapsena tää hetki ja kaikki tästä taaksepäin ja tästä eteenpäin oli vaan unelma.

Mutta nyt saa laittaa siskonpetiä.

Ja illan täyttämä supina ja aamun sipinä.

Rakkautta on, 

talo täynnä.

Ystävien lapsia.

Omien lapsien ystäviä.

Se, jos mikä, on rakkautta.

Kesän parhaimpia hetkiä ilman kiirettä.

Aamukahveja, huvipuistoreissu, pyöräretkipäivä, kukkasten ihailua.

Parhaimpia kiireettömiä hetkiä.

Säilöön talvea varten.

Arjen kireyteen, kun näitä hetkiä voi kaivata ja toivoa takaisin.

Kauneinta kesää.

Kesät vaan paranee.

Lämpö on ihana! 

Kukaan tuskin enää muistaa miten sai-raaaaan kylmä koko pitkä alkukesä oli!

Hetimiten pitkiä kiireettömiä päiviä Kirjurinluodon rannalla.

Nikkelikatastroofin jälkeen siirryttiin Maauimalaan ja vietettiinpä se päivä Yyterissä.

Viime kesänä ei kertaakaan.

Hyi häpeä.

Nyt on lillutettu varpaita ja sormia joka puolella Poria.

Lämpöä on nyt sen verran, että kylmä suihkukin on niin parasta!

Ja sitten tuli Pori Jazz.

Vanhemmiten siitä tulee kovin tärkeä.

En olisi ihan nuorena uskonut, miten suuri juttu siitä tulee itselle. 

Tänä vuonna kävin tyttäreni kanssa kuuntelemassa Suzanne Vegaa. 

Arvoin pitkään lähdenkö työpäivän jälkeen enää, kunnes totesin että koska yhden nuoruuteni idolin sitten näkisin jos en NYT?

Ja se hetki oli todella nyt.

Aurinko paistoi.

Luodolla soi ja kuului Luka.

Tom´s Diner.

Tyttö kerällä sylissä ja elämä hyvin.

Oikein hyvin.

Kesän lisäksi tuntuu että elämä paranee.

En olisi silloin vaippa-& syöttörallin aikana uskonut, että minäkin tarvitsen jotain.

Sanoin Armaalle aina, koko 13 vuoden ajan,

( KOLMENTOISTA ?!? Olinko mä niin kauan kotona...)

että mä voisin olla kotiäiti aina.

Aina ja ainiaan.

Ja nyt.

Nyt on niin ihmeellistä ollut todellakin huomata, että minulla on kuin onkin ammatillinen missio.

Käykö hei muille näin? 

Mä olin meinaan aivan niin varma, että elämäni on ja kuuluu kotiin, kodille, lapsille, miehelle.

Ja olin hyvinkin ja enemmän siihen tyytyväinen!

Tuntuu todella hyvältä aloittaa ammattikorkeakoulun toinen vuosiluokka.

Ja varsinkin kun päätökseni opintovapaasta on nyt tehty, voin todella keskittyä kouluun .

Sillä kieltämättä vasemmalla kädellä tätä koulua ei heitetä...

Enkä mä siihen uskonutkaan. 

Mutta työ ja lapset, koti ja perhe asettaa kuitenkin aina enemmän haastetta kuin että jos ei olisi mitään muuta.

Siinä ei parhaalla tahdollakaan vaikka mimmonen tahdonvoima olis, niin koulua vedetä.

Siinä vedetään vaan kohti burn-outtia.

Tällä uskollisella ees taas Jazzeille ja takas.

Murun kanssa Luodolle.

Suzanne, Ella, aurinko & minä.

Kunnon festarit, joita sade ei haittaa vaikka ohjelmalehtinen onkin märkä ja repeytyny.

Armas & minä Luodolla.

Ehkä kauneimpiin muistoihin jää Hurtsin tahdissa tanssittu Wonderful life.

Morjens..

Haaveilla, haaveilla...

Kesä.

Yyterin eväät.

Helsinki.

Kesä tuli!

Ainakin Poriin asti.

Aivan huikeeta. 

Miten ihmeessä sitä osaa puketua toppiin?

Koko ajan vaan miettii että missä mun villatakki on?

Ja varpaathan näissä sandaaleissa jäätyy ...

Ihanaa kun tuli!

Ja toivottavasti pysyykin nyt vielä ainaskin tämän koko kuun ja saa pysyä elokuunkin.

Ihmeellisen kylmä alku tälle kesälle, juhannuksesta puhumattakaan. 

Kerrankin istutin yrttejä, muun muassa basilikaa ja juhannuksena ne JÄÄTY.

Vanhan kansan sanonnatkin menee ihan sekasin, juhannuksena pitäis kesä olla kauneimmillaan, lämpimillään ja ei, nämä basilikat jääty...

No sitten itse asiaan.

Tässä ollaan ystäviä oltu nyt sitte, hmm, oikeen laskea tarvii ja sormista, hetki pieni..

Siis 15 vuotta!

Viime kesät on pyritty tekemään tyttöjen reissu.

On käyty Lahdessa, Helsingissä, Kankaanpäässä, Huittisissa, Kokemäelläkin on piipahdettu, ah niin rakkaassa Lappeenrannassa, viime vuonna oltiin Tampereella.

Mutta tänä vuonna varattiin matka Helsinkiin.

Talvi oli niin täynnä opiskelua ja työtä, joten eihän me olla tyttöjen kanssa edes nähty.

Ja sama kaava toistui muidenkin ystävien ja sukulaisten osalta.

Kun aikaa ei ole.

Nyt.

Koskaan en ole odottanut matkaa NÄIN paljon.

Odotin sitä kuin palkkiota talven ja kevään aherruksesta.

Ja että saataisiin istua ja olla ja puhua!

Ja vielä niin hienointa oli lähteä matkaan suoraan kampaajan tuolista. 

Sitä ehdotonta arjen luksusta, jonka soisi joka vuosi toistuvan, aivan kuten kesälomankin, sen yhden kerran vuodessa!

Matkatavaratkin oli sitte viimisen päälle suunniteltu =)

Ja vaatteet, kerrankin!

Matkalla löytyi ihana kirpputori, tietty.

Näitä peltipurkkeja ihailin, hitokseen nättejä!

Ja ystävä osti nämä kauniit korit, joita ihasteltiin koko matkan aikana.

Löysin kortteja 1950-luvulta.

Ostin niitä niin, että raaskin niitä myös jouluna lähettää.

Kun saatiin tavarat hotelliin, käytiin kuoharilla Tony's Delissä.

Siellä oli muuten huikean hyvännäköinen tapas pöytä.

Täytyy vielä joskus sitäkin kokeilla.

Granitkin löydettiin vinkin perustella.

Siihen mennessä kun me saavuimme Helsinkiin oli liike jo kiinni, mutta ehdittiin sinne hyvin seuraavana päivänä.

Ihana paikka ja hienoja tuotteita!

Kiitos vinkistä Emilia.

VIrgin Oilin illallisen jälkeen käytiin siiderilasillisella Vin Vin baarissa.

Hämyisen pöytämme vierestä aukesi nämä kaksi isoa tummaa ovea, joiden välissä oli kettinki ja välistä pilkotti kampaamo, Salon Noir, luki oven päällä mustin kirjaimin.

Seuraavana yönä kun suunnistettiin tyttöjen kanssa kohti hotellia, mentiin tämän baarin ohi, joka siihen aikaan eli kello 3.45 oli tietty kiinni.

Mutta huomasin ikkunasta kurkatessani, että kampaamossa oli joku.

Siellä mies harjasi tytön hiuksia.

No tottakai.

Aamuyöllä, vartin vajaa neljä...

Huikea matka ja ihanaa yhdessä oloa.

Naurua, ihan sairaasti.

Nyt aamupalaa ja matkakertomus jatkuu kuvien kera.

Ihanaa maanantaita ja peeäs, KESÄ!