Viikonloppu.

Oliko tässä viikonloppu takana vai viikko?

Niin paljon saatiin aikaseks, että tuntuu että humahtiko tässä ni kuinka monta päivää?

Oli esseen hahmottelua, joka kylläkin jäi kesken.

Ei vaan millään aika riittäny siihen täysin.

Oli yläkerran siivoomista.

Ja sitä nyt ei todellakaan yhdessä perjantai illassa saa vaan valmiiks.

Ei vaan millään.

Ei, vaikka mulla on tyttärenä maailman paras siivousapu.

Pojat sai oman telkkarilöhöily paikkansa.

Mun vanhasta askartelupaikasta eli pienestä kattolyhdystä saatiin heille mainio oleilunurkkaus.

Okei. 

Olihan siinä.

Sohva oli välillä pystyssä kun mä sitä yksin veivasin.

Kaksi lasta välillä piti kiinni ja mä roudasin.

Ja välillä teki mieli itkeä, mutta onneks useimmiten kikattelin, hervottomasti.
Varsinkin siinä kohtaa kun tajusin, että sohva on pystys ja pysyy itellään siinä.

Mut sit tajusin, et se on siinä pystys tosiaan niin tiukasti, ettei todellakaan mahdu.

Minnekään...

Mutta siitä TULEE hyvä!

Siitä yläkerrasta.

Hei.

Mailman ihmeellisimmät ihmiset tuli ja laitto todella yläkerran uuteen uskoon.

Mä en vieläkään pysy perässä miten yläkerta on muuttunu.

Ja muuttuu vielä.

Ja jahka ehtisin vaan vielä jatkamaan siivousta ni hyvä tulis!

Kaks ja puol jätesäkillistä lähti jo kamaa.

Ja lisää tarvis lähtee.

Mitäs muuta.

No jääkiekkoa tietty.

Se essee, sen jo mainittinkin.

Ja joulu levittäytyy kotiin.

Se on ihanaa.

Jaajuu.

Lauantai oli hetki kera ystävän.

Niin rakkaan.

Surua, huolia, rakkautta, iloa.

Innostusta.

Ja siihen riittää tunti kaks.

Mutta ihan liian harvon.

Launtaina oli myös aikaa vähäsen joululahjoille sekä sen jälkeen leivoin lasten kanssa pipareita.

Se oli mahtavaa.

Olla vaan.

Ja todeta just sinä päivänä et kun ei inspaa koulutehtävät just sillon, ni siirrä.

No joo ja sit ollaanki siinä kohtaa että ne sitte laahaa...

Mutta tulee ens viikonloppu jolloin on sitte jo pakko.

Sitten on jo.

Ihan pakko.

Sitä ennen, eletään viikko.